lempäälän vesilahden sanomat 13.4.2015 kuvat ja teksti: erkki koivisto
Kunnalle liikelahjoja pieniltä osaajilta: Grafiikan vedoksista ja seinämaalauksista palkkana tekemisen riemu – ja herkkuja
Lapset taiteilivat Lempäälän kunnalle
Päiväkoti Saturannan ja päivähoidon pienyksikkö Vaahteran lasten Lempäälän kunnalle tekemien liikelahjojen ja taideteosten luovuttamistilaisuutta vietettiin kunnan sivistysosastolla perjantaina 10. huhtikuuta. Paikalla taiteilijoista olivat 4–5-vuotiaat luovat kyvyt.
Leivonnaisia ja mehua saaneiden tyttöjen kera kunnanvirastolla vieraili kuvataitelija Pauliina Pesonen, joka on kahdeksan viikon ajan ollut avainroolissa Taiteista työtä ja kulttuurista hyvinvointia -varhaiskasvatushankkeessa.
Teoksissa oli useiden muidenkin taiteilijoiden kädenjälki, mutta paikalle olivat estyneet tulemasta ainakin samanaikaisen sirkustelun priorisoineet pojat. Lempäälän kunnan sivistystoimen varhaiskasvatuksen puoleisen osan käytävä ja kahvihuone ovat saaneet somisteekseen viisi suurikokoista, akryylivärein toteutettua maalausta. Kolmiosaisen grafiikan vedosten teossarjan lisäksi lähelle lattianrajaa oli maalattu useita seinämaalauksia, joiden ainutlaatuisuudesta on muistutettu siivoojia. Kahvihuoneen pöydällä kehystämistään odottaa noin sata grafiikan vedosta. Niitä aiotaan käyttää kuntalahjoina.
TAITEILIJA PÄIVÄKODISSA –Kuokkalankulma